1D FANFICS: Something special ~ osa 1

Tästä se sitten alkaa. :) Julkasen tänään pari ensimmäistä, mutta tää eka on vähän tämmänen angstitarina, koska itelle jotenkin helpompi samaistua tälläsiihin, koska elämäni ei ole mitään ruusuilla tanssimista, mutta ei lähelläkään näin vaikeaa.

//

Voiei, tämähän on juuri minun tuuriani. Tunsin kuinka isot pulleat vesipisarat alkoivat kastella poskiani. Olin jälleen kerran ulkona, aivan yksin. Olimme taas ottaneet yhteen isäni kanssa. Hän on vähän, noh erillainen. Mutta silti rakastan häntä vaikka hän onkin muuttunut oikeastaan hirviöksi. Tai siis paremmin voisin sanoa, että rakastin häntä. Hän ei ole ollut enään sen jälkeen normaali itsensä, kun äidillä todettiin mielisairaus ja hänet pakotettiin muuttamaan mielisairaalaan. Hän ei ole ollut enää missään yhteydessä meihin. Sen jälkeen isästä oli tullut alkoholisti ja alkanut väkivaltaiseksi minua kohtaan. Nimeni on Melanie ja olen 19vuotias, minulla on tummat, pitkät hiukset ja meikkaan aina kajaalilla tummasti silmäni. Olen viillellyt jo vuosia, niinkuin jotkut sanovat, siitä ei pääse eroon vaikka kuinka tahtoisitkin. Koulussa minua kiusataan, mutta onneksi minulla on pari hyvää ystävää, joidenka takia kestän juuri ja juuri elämääni. He eivät tiedä mitään tästä kaikesta. Olen jotenkin saanut pidettyä sen salassa, mutta en enään tiedä kuinka kauan.
Yhtäkkiä kova kolaus palautti minut maantasalle ajatuksistani. Ukkonen. En pelkää salamointia, mutta minun täytyisi hakea jostakin joku suoja, jossa voisin olla tämän yön. En uskalla mennä kotiin vielä, antaa isän juoda itsentä känniin ja rauhoittua yön. Samassa kyyneliä alkoi jo valua poskilleni. Ennen elämäni oli normaalia, rakasta perhe. Nyt minun piti kokoajan vain pelätä ja salailla asioita.

Löysin ihmeen kaupalla baarin vierestä jonkun ison pahvilaatikon johon mahduin juuri ja juuri. Olin ottanut harjan, hupparin siihen liivin ja kollarit. Nyt piti vain odottaa pahanilman loppumista ja yrittää nukkua. Kai minä jotenkin saisin unen päästä kiinni.

aamulla :

Venyttelin ja kömmein ylös piilopaikastani. Nyt piti löytää joku paikka missä vaihtaa vaatteet ja käydä aamupalalla. Yllättäen pian löysinkin sopivan paikan, joku Petra´s Coffee-niminen paikka. Vaihdoin ensin vessassa vaatteet, harmoihin kollareihin, vaaleanpunaiseen huppariin ja harmaaseen liivin. Minulla oli valkoiset conssit jalassa eiliseltä. Ostin capuccinon sekä ison patongin. Minun pitäisi käydä hakemassa tavaroita, ennenkuin lähden Oonalle, One Direction tulee tänään kaupunkiin ja menemme areenan ulkopuolelle kuuntelemaan, itse en ole mikään fani, mutta Oona rakastaa sitä bändiä. Siispä menen hänen kanssaan.

kotona:

- Mihin sääh ood taash menossah !? karjui isä päin naamaani. Pystyin haistamaan, että hän oli taas juonut. Ja paljon.
- öö m-mä meen Oonalle, supitin jotain.
Ennenkuin olin edes saanut lausetta loppuun oli isä jo sammunut sohvalle. Tyhmää tuo juominen, aivan järjetöntä. Pakkasin nopeasti laukkuuni meikit, mekon (rakastan mekkoja) ja korkkarit. Sitten lähdin kävelemään Oonalle.

Fanien kiljuminen täytti pääni jokaista kolkkaa myöten. Olin peloissani, en tykännyt olla isoissa ihmisjoukoissa. Pojat saapuivat ennen keikkaa jakamaan nimmareita ja ottamaan kuvia. He olivat kohta meidän kohdallamme. He näyttivät aika paljon samoilta kuin Oonan julisteissa, ehkä vielä kuumimmilta. Huomioni kiinnitti etenkin raitapaitaan ja punasiin farkkuihin pukeutunut poika, kenellä oli ruskea, lyhyet hiukset sotkettuna sivulle. Hänellä oli mitä kauneimmat silmät ja upea hymy. Hän oli niiin komea. He olivat edessämme nyt edessämme, Oona aloitti kiljumisen ja pyysi joltakin blondilta nimmaria sekä kuvaa. Se raitapaitapoika tuli luokseni virnistäen ja kysyi:

- Hello. What is your name, beautiful? I am Louis.
- Öh, Hello. I am Melania, vastasin ujosti hymyillen.
- What is your... oli Louis aloittamassa.
- Louis!! We gotta go now! huusi joku kiharapää taustalta.
- Oh my god, sorry. I will meet you again, Melanie! naurahti Louis anteeksipyytävästi. Olin aivan shokissa. Ensin olin ollut aivan tavallinen synkkä tyttö ja yhtäkkiä suurimman poikabändin jäsen ja tullut kysymään nimeäni! Vaikuttaahan se aika mitättömältä, mutta minulle se oli suurta. Olin aina pitänyt itseäni läskinä, rumana ja emonnäköisenä, mutta eihän tommoinen komistus tulisi juttelemaan emolle, vai tulisiko? Ajatukseni olivat ristiriidassa, päätin vain rentoutua ja kuunnella heidän soittoaan. Ajattelisin asiaa vasta huomenna.

Lousin näkökulma :

Edessäni seisoi varmaan koko maailman upein tyttö. Pitkän, mustat hiukset, upeat vihreät silmät. Täydelliset kasvonpiirteet sekä fantastiset huulet. Hän näyttää niin mysteeriseltä, mutta samalla niin ihanalta. En saa silmiäni irti hänestä. Melanieksi esittäytynyt tyttö on vain niin lumoava. Pahus, en saanut hänen numeroaan, meillä oli niin kiire areenalle. Toivon totisesti, että tyttö tulee keikalle, niin nään hänet uudestaan!

keikan jälkeen:

Melanieta ei näkynyt enään keikalla. Pettyneenä astelin takahuoneeseen neljän villin pojan kanssa. He olivat kyllä joskus aivan mahdottomia. Hymähdin ajatuksissani.

- What is so fanny boo bear? virnisteli paras kaverini Harry.
- Hahha nothing, I am just thinking how much I love you guys, vastasin naurahtaen.
- Aws, Lo is so sweet... kaikki neljä henkäisivät.
- Pöh, tuhahdin ja heitin poikia tyynyillä, siitäpä syntyi todellinen sota, josta Paul ei sittemmin tykännytkään.

Illemmalla kun olimme hotellilla vihdoin hotellihuoneissamme avasi Liam miettiliäänä suunsa. (olimme Liamin kanssa kämppiksiä)

- What is Louis, You have been today so weird. What happened?
- Nothing, I am just tired. Can I sleep now? valehtelin, koska en jaksanut alkaa selittemään, olihan se tyhmää, että joku tyttö keneltä tiesin vain nimen oli jo vienyt jalat altani.
- Of course Lo, but you know that you can tell me anything? kysyi Liam vielä haukotellen.
- Yes, I know Liam. Good night! vastasin varmistellen.
- Good night, vastasi Liam.

En nukahtanut ihan heti, ajatukseni leijailivat Melaniessa. Toivottavasti tapaisimme vielä...

//

Tämännäköiseksi kuvittelin Melanien, tosin sillä ei olis noita laseja.