Niall oli vienyt sinut paikkaan missä tapasitte, muistat sen vieläkin kuin eilisen.
FLASHBACK
Hiekka kutitteli varpaitasi, lämmin merituuli rieputteli hiuksiasi. Olit ottanut jo tarpeeksi aurinkoa, sinun teki mieli jäätelöä. Kävelit jäätelökioskille, olit juuri sanomassa tilaustasi, kun näin silmäkulmastasi ettö vaalea poika asteli viereesi.
Kaksi palloa vaniljaa, sanoitte aivan samaan aikaan. Te molemmat menitte aivan punaisiksi. Ja kolme palloa salmiakki, taas. Nyt nauroit vähän varauksellisesti, blondi poika nauroi kanssa.
poika: Anteeksi, voit tilata ensin. Hänellä oli upea hymy. Upeat hiukset. Hän oli komein miehenalku kenet olin ikinä nähnyt. Jähmetyin paikoilleni.
poika: Mikä maa, mikä planeetta? hän naurahti kun samalla heilutteli kättä edessäni.
minä: Aaa joo, kaksi vaniljapalloa ja kolme salmikkiapalloa sateenkaaristörreleillä. Rakastan ruokaa, olen oikea syyrsyömäri. (sori inka <3)
Poika katsoi minua tuijottaen.
poika: Minulle samat, hän sanoi kuin transsissa. Poika ei vieläkään irroittanut katsettaan minusta. Pian hän kumminkin avasi suunsa.
poika: Minä olen Niall, mikä sinun nimesi on? poika, Nialliksi esittäytynyt kysyi minulta hymyillen.
minä: Olen Inka.
Niall : Kaunis nimi kauniilla tytöllä, hän sanoi vinkaten silmää.
Kun olimme saaneet jäätelöt siirryimme samaan pöytään syömään ja höpöttelemään. Siitä meidän juttumme alkoi ja on kestänyt jo 2vuotta, tai no. Se kesti 2vuotta...
NYKYHETKEEN
minä: Voi Niall miten muistit tämän paikan!? huudahdin.
Niall: Miten voisin ikinä unohtaa paikan, jossa tapasin elämäni naisen!? Upeat vaaleat hiukset, täydellinen hymy, suloiset silmäsi, ne saivat pääni sekaisin.
Ennenkuin edes tajusin mitä oli tapahtunut, huomasin Niallin polvistuvan.
Niall: Haluatko tehdä minusta maailman onnellisimman miehen ja olla vaimoni Inka Tuulikki Haapanen?
minä: Tottakai, olen aina rakastanut sinua!! huudahdin kyynelten seasta kun samalla hypähdin Niallin kaulaan.
Suutelitte intohimoisemmin kuin koskaan.
Olitte Niallin kanssa onnellinen aviopari yhteensä 4vuotta. Tänään olisi hääpäivänne. Kuukausi sitten sinulla diagnosoitiin syöpä. Paha sellainen. Kuolisit hetkellä millä hyvänsä. Olosi oli kuin rekkoja ajaisi ylitsesi jatkuvana jonoja ja joku puukottaisi selkään jatkuvasti. Et kestä tätä enään.
Niall: Hei kulta! Miten voit? hän kysyi pirteästi niinkuin aina. Miten ihanasti hän suhtautui tähän asiaan. Ainoa asia mitä toivot olisi se, että Niall jatkaisi elämäänsä normaalisti, vaikka se olisikin ilman sinua.
minä: Niall.. luulen että tänään on se päivä, en kestä enään. Tämä kipu on sietämätöntä. Jatkathan elämääsi niinkuin nyt vaikka poistuisin tästä maailmasta, lupaa minulle?
Niall: Kulta. Sinun on jaksettava, ehkä joku löytää jonkun lääkkeen jaja...
minä: Niall, lupaa minulle.
Niall huokasi hyvään ja sanoi:
Okei, minä lupaan.
minä: Tiedän, että tämä on sinulle vaikeaa, mutta pyydän että päästät minut tuskistani rakkaani.
Niall alkoi nyyhkyttää, nostit kädelläsi hänen kasvojaan ja kuivasit kyyneleet hänen upealta iholtaan.
minä: Tee se, muista vain että olen täällä kanssasi vaikket minua näekkään. Painoit viimeisen suudelman miehesi täydellisille huulille, samalla huomasit että Niall oli irrottanut letkusi. Sitten tuli pimeys.
Minä rakastan sinua aina. Sitten Niall suuteli sinua huulillesi, et vastannut enään suudelmaan. Hän otti sinua kädestä ja päästi pian irti.
Hyvästi, hän kuiskasi ja astui ulos ovesta itkien. Se oli viimeinen kerta, kun näit miehesi. Suljit silmäsi viimeiseen hengenvetoon. Piip, piip,piip.
aika sad :D:D mut muute hyvä ;)
VastaaPoistainkaxx